Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Todistus

 

Omakohtainen todistus on tärkeää, koska silloin lukija voi tehdä johtopäätökset kirjoittajan motiiveista. Omakohtainen kokemus Jeesuksen kanssa on vahva näyttö elävän Jumalan todellisuudesta. Monet kokemukset Jumalan läsnäolosta ja ihmepelastumisestani varmalta kuolemalta 1960-luvulla, ovat varmoja tietoja siitä, että Herra elää.

Näitä sivuja en tekisi, ellei minua olisi siihen kehotettu. Jeesus ilmestyi minulle vuonna 2001 ilmestyksen kautta aamulla juuri ennen heräämistäni. Olin näyssä suuren kaupungin keskellä valtakadun reunalla. Katu oli aivan tyhjä, mutta hetken katseltuani, havaitsin kaukana kadun toisella puolella kolme miestä tulevaksi korkeiden kerrostalojen välistä katualueelle. Aloin seuraamaan miehiä, jotka ilmestyivät kadulle minusta katsoen etuvasemmalta. Kun miehet olivat noin kahdenkymmenen metrin etäisyydellä, sisälläni kuulutettiin erittäin voimallisella äänellä: ”KESKIMMÄINEN ON JUMALA”.

Ääni oli todella voimallinen ja sitä ei voi kuvailla millään inhimillisellä mittarilla. Olen kokenut tämän asian Raamatun kautta Vanhan Testamentin tilanteesta, jolloin Jumala puhui Israelin kansalle erämaavaelluksen aikana. 2. Moos. 19: 18. Ja koko Siinain vuori peittyi savuun, kun Herra astui sille alas tulessa, ja siitä nousi savu niinkuin pätsin savu, ja koko vuori vapisi kovasti. 19. Ja pasunan ääni koveni kovenemistaan. Mooses puhui, ja Jumala vastasi hänelle jylinällä.

Jumala puhui minulle jylinällä sisälläni ja ilmoitti jotain sellaista, jota ei varmasti voida pitää aivan jokapäiväisenä asiana.

Kolmen miehen lähetystö lähestyi minua kaiken aikaa ja mietin jännittyneenä, mitähän tämä tarkoittaa kun Jumala on tullut alas taivaasta ja lähestyy minua kaiken aikaa.

Hetkessä kolmikko oli aivan minun edessäni ja siihen he pysähtyivät noin metrin parin etäisyydelle ollen rinnakkain. Keskimmäinen, eli minulle ilmoitettu Jumala oli kasvotusten minua ja ilmoitti minulle lyhyesti, mutta selvästi tulevan tehtäväni: ”EVANKELIOIMISTA ON LISÄTTÄVÄ”.

Tämän jälkeen kolmikko jatkoi matkaansa minusta katsoen oikealle ja katosi kerrostalojen välistä pois näkökentästäni. Tämän jälkeen aivan välittömästi minut tönäistiin hereille, etten vain unohtaisi piiruakaan näkemästäni.

Jäin henkiin vaikka tapasin Jumalan, joka on tunnistettavissa Hänen toiseksi persoonakseen, eli Herraksemme Jeesukseksi Kristukseksi.

Tämä on syy, miksi kirjoitan sinulle.

 

Siunauksin

Jarmo Linne, Tampereen kaupungista

jarmo@linne.fi